Voiko hauska olla hyödyllistä?

Ajatteluamme ohjaavat monenlaiset kielelliset kahtiajaot ja taipumus vastakohtien rakentamiseen. Ollakseen jotain on kätevää tehdä pesäero johonkin toiseen. Jos esimerkiksi haluaa korostaa toiminnan vakavasti otettavaa luonnetta, voi vaikka todeta, että tämä on työtä eikä leikkiä.

Jos tutkii tarkemmin, selkeitä rajaviivoja löytyy kuitenkin harvoin. Vai osaatko sanoa, missä on se kohta, jossa työ muuttuu leikiksi? Asioilla on kaiken lisäksi tapana kytkeytyä ja kietoutua toisiinsa monimutkaiseksi vyyhdiksi. Leikin jälkeen työ alkaakin sujua kuin leikki.

Kysyimme Puhuttamon verkkolehdessä keväällä lukijoiden ajatuksia digitaalisista työelämäpeleistä. Kyselyyn vastasi 31 lukijaa. Lähes kaikki vastaajat olivat kiinnostuneita työelämäpeleistä ja näkivät niiden soveltamisessa monenlaisia mahdollisuuksia.

Vastauksista kuvastui kuitenkin hyötypeleihin liittyvä perustavanlaatuinen dilemma. Pelit on ollut tapana yhdistää viihtymiseen ja vapaa-aikaan, joka taas on ollut tapana nähdä työajalle vastakkaisena. Hauskat ja viihdyttävät hyötypelit ovatkin melkoinen käsitteellinen haaste. Voiko viihdyttävä peli olla hyödyllinen? Tai voiko hyötypeli olla hauska? Entä onko hauskan hyötypelin pelaaminen miellettävissä työksi?

Kysymykset johtavat pohtimaan työn käsitettä. Mikä oikeastaan on työtä ja mikä ei? Entä mikä työssä on olennaista? Vuosikymmenten saatossa työksi laskettava toiminta on muuttunut. On ollut aika, jolloin työ oli tyypillisesti fyysistä suorittamista, kuten ojan kaivuu. Sittemmin työn fyysinen rasittavuus on vähentynyt huomattavasti. Yhä useampi työskentelee ajattelemalla ja uusien ideoiden keksiminen on monesti tärkeämpää kuin sitkeä puurtaminen tunnista toiseen. Luovaa ajattelua edistävät asiat taas ovat jossain määrin erilaisia kuin fyysisiä suorituksia edistävät asiat.

Tutkimusten mukaan hauskat, viihtymisen tunnetta luovat työelämäpelit inspiroivat ajattelua, avaavat mahdollisuuksia uusien ideoiden synnylle, piristävät ja saavat hyvälle tuulelle. Niiden avulla on mahdollista oppia melkeinpä mitä tahansa tietoja ja taitoja. Erityisesti yhdessä pelattavat pelit edistävät työpaikalla yhteisöllisyyden kokemusta ja rakentavat yhdessä tekemisen kulttuuria. Tämän kaltaisia ajatuksia toivat esiin myös kyselyn vastaajat. Vaikuttaakin siltä, että työelämäpeleihin kannattaa panostaa. Hyvin toteutetut pelit eivät ole työlle vastakkaista viihdettä, vaan yhtä aikaa hauskoja ja hyödyllisiä työntekoa edistäviä digitaalisia välineitä.

JAA
Työelämäntutkija, Tampereen yliopisto. Digipelillistäjä, Simppelisti Oy.

JÄTÄ VASTAUS