Turhauttaako töissä? Tutkija ymmärtää tuskasi: ”Tahma tappaa innostuksen”

Ihminen joutuu tekemään töissä kaikkea aivan päätöntä, toteaa työelämän tutkija Anu Järvensivu.

Kuvituskuva. KUVA: SYDA PRODUCTIONS / SHUTTERSTOCK.COM

Turhauttaako töissä? Tuntuuko, että vaikka mitä yrittäisi, niin homma kaatuu sen seitsemänteen suunnitteluryhmään ja toimikuntaan? Sait idean, mutta viimeistään vinoon katsonut kollega sai ymmärtämään, että helpointa on vain unohtaa koko juttu?

Jos se nyt yhtään lohduttaa, niin työelämän tutkija ymmärtää tuskasi.

Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Anu Järvensivu kirjoitti viime syksynä Helsingin Sanomiin kolumnin innostuksen tappamisesta työpaikalla.
– Innostus voi myös sammua sellaisessa työpaikassa tai yhteiskunnassa, jossa vallitsee toivottomuuden ilmapiiri ja jämähtäneisyyttä suosiva kulttuuri. Sellaisessa paikassa kukaan ei pääse unohtamaan, että huonosti menee ja säästää pitää. Kohta kuollaan nälkään kaikki tai ainakin saadaan potkut. Henkistä tilaa innostukselle ja uuden kehittämiselle ei ole, Järvensivu kirjoitti.
Tutkija viittasi kolumnissaan sekä ”hidasta suunnittelua ja nopeaa raportointia painottavien” yritysten toimintaan että yksinkertaisesti nyrpeisiin ja negatiivisiin ihmisiin.
– Meillä on aika paljon organisatorista tahmaa, joka tappaa innostusta. Sitä on rakenteissa hirveän paljon. Ihminen joutuu tekemään töissä kaikkea aivan päätöntä, mikä tietysti harmittaa. Kolmasosa työajasta menee sählinkiin ja säheltämiseen, Järvensivu sanoo Puhuttamolle.
Jos työpäivät puuroutuvat tarpeettomaksi ja tehottomaksi palaverimössöksi ja ympärillä sattuu vielä olemaan riittävän negatiivisesti maailmaa katsovia työtovereita, innokkaampikin ideanikkari hamuaa naulaa hansikkailleen. Samassa tahmassa tarpominen voi aikaansaada kierteen, jonka myötä negatiivisuutta lietsoo jo yllättävän moni työntekijä.
– Kun ihminen keksii jotain ja yrittää viedä asiaa eteenpäin, ne vaikeudet ovat ihan megalomaanisia monella työpaikalla. Se tukkii kaiken luovuuden yrittämisen. Sen tahman kun saisi pois, Järvensivu huokaa.

Uudet säännöt

Turhautumiseen liittyvät työelämän arkikertomukset ovat kaikille tuttuja, mutta mitä sanovat tutkimukset? Ainakin työn koetun mielekkyyden muutossuunta on ollut vahvasti negatiivinen koko 2000-luvun. Työ- ja elinkeinoministeriön työolobarometrissa mielekkyyden kohdalla koettiin valtava romahdus jo vuosituhanteen vaihteessa ja sen jälkeen hetkittäisiä valonpilkahduksia on näkynyt ainoastaan nuorimpien ikäluokkien vastauksissa.
Joka kolmas suomalainen arvioi työn mielekkyyden heikentyneen, vain joka kahdeksas parantuneen. Selvästi synkimpiä vastauksia antavat kuntien ja valtion leivissä olevat.
Järvensivu suhtautuu mittaustapaan ja tuloksiin varauksella, sillä barometrissä työnteon mielekkyys ja työhalut on yhdistetty samaan kysymykseen.
Järvensivun mukaan suomalaisten vastauksissa näkyy uuden ja vanhan työelämän raja.
– Uusi työelämä ja sen oma logiikkansa on alkanut näkyä ihmisille. Jatkuva epävarmuus ja ajatus siitä, että omistettu työpaikka ei ole enää omistettu. Ennen vanhaan Suomessa kuviteltiin, ettei voi tulla irtisanotuksi. Tuloksissa näkyy ihmisten hämmennys asian edessä, ei osata vielä pelata uusilla pelisäännöillä, Järvensivu toteaa.

Pomo pinteessä

Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Anu Järvensivu. KUVA: JARKKO KÄHKÖNEN
Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Anu Järvensivu. KUVA: JARKKO KÄHKÖNEN

Järvensivu on huolissaan siitä, miten vaikeaksi työelämän laatuun vaikuttaminen on muuttunut.
– 10–15 vuotta sitten montaa asiaa pystyi korjaamaan ja edistämään työpaikkatasolla. Nyt on käynyt selväksi, että vaikuttamisen tasot ovat yksilö ja siitä seuraavana yhteiskunta.
Erityisen harmissaan Järvensivu on johtajien ja esimiesten puolesta. Heidän mahdollisuutensa vaikuttaa ja lisätä työhyvinvointia verkostomaisissa ja vähän hähmäisissä organisaatioissa ovat Järvensivun mielestä keskimäärin melko pienet.
– Johtaminen levähtää sinne ja tänne, eletään verkostokennossa. Yhden johtajan mahdollisuudet vaikuttaa johonkin ovat huomattavasti suppeammat kuin vaikkapa 10–15 vuotta sitten. Työpaikka ei enää rajaudu seiniin.
Kun tähän yhtälöön lisää vyön kiristämisen ilmapiirin, työhyvinvoinnin edistäjänä johtaja on usein pulassa.
– Yritys säästää, säästää ja supistaa. Tämä yhdistettynä vaikeasti hallittavaan verkostoon, niin johtaja on aika kädetön.
Järvensivun mukaan erityisesti lähiesimiehen rooli voi muodostua kohtuuttomaksi.
– Jos he olivat ennenkin puun ja kuoren välissä, niin nyt se kielikuva ei enää edes tavoita dilemmaa. Se on kauheaa. Lähiesimies on vastuussa työntekijän työhyvinvoinnista, mutta miten hän voisi vaikuttaa ja mitkä työkalut hänellä on siihen käytössä? Kysyn vain, että mistä tulee se valta, vaikka haluaisikin tehdä jotain?

JAA

1 KOMMENTTI

  1. Hyvä artikkeli. Itse olen viime aikoina miettinyt paljon tuota ”työhyvinvointia” ja siitä puhumista. Kun tätä tavaraa on tullut aika paljon eri tuuteista, alkaa muodostua sellainen oma tunnekokemus aiheesta; Itselläni se on tätä tasoa, että jotkut sitä suoltavat ns. blaa-blaa-blaa -tyyliin, ja yrityksissä, joissa itse olen työskennellyt, johto suhtautuu samoin, että blaa-blaa-blaa-kaikkea-p:aa. Siinä sitten työntekijänä istut kädet ristissä ja katsot laskevia käyriä työhyvinvointitilastoissa.

    Joskus olen tehnyt ehdotuksia pitkien poissaolojen ratkaisemiseksi ja tilanteen kohentamiseksi. Tätä luonnollisesti kuunneltiin ja ideoista pidettiin, mutta tuo blaa-blaa-blaa-homma vaan jatkui valtion tuella ja jatkuu edelleen.

    – Kyllä niitä lähiesimiehiäkin edelleenkiin kiinnostaa vain oma tuoli ja uransa edistäminen. On parempi ehdottaa myynnin tehostamista, säästöjä henkilöstökuluissa ja satunnaisia markkinointitempauksia kuin lähteä kehittämään työhyvinvointia. Näin puuhastellessa voidaan kuitenkin selvitä päivästä toiseen ja jopa edetä aktiivisena ideoijana.

JÄTÄ VASTAUS