Professori: suomalainen työelämä täynnä bullshittiä – ”Ei ihme, että ihmisille tulee paha mieli”

Professori Alf Rehn ymmärtää ihmisten turhautumisen työelämässä. Rehn kertoo, mitä ihmettä on suomalaisillakin työpaikoilla marinoituva huoneliha.

Oletko sinäkin huonelihaa? Kuvituskuva. KUVA: AFRICA STUDIO / SHUTTERSTOCK.COM

Joskus oli aika, jolloin ammatti oli identiteettimme tärkeimpiä rakennuspalikoita. Työ ja sen laadukas suorittaminen olivat kunniakysymyksiä.
– Mä en ehkä ole maailman kaunein tai fiksuin, mutta jumankauta mä olen hyvä timpuri, putkimies tai professori. Sitä kunniaa ei saanut kyseenalaistaa. Se on syvässä meidän sielussa. Silloin identifioiduimme työmme kautta. Meidän työmme oli tärkeää ja merkityksellistä. Ei ehkä tärkeää yhteiskunnalle, mutta tärkeää meille, Åbo Akademin organisaation ja johtamisen professori Alf Rehn selvittää.
Rehn epäilee, että nyt nähtävä ja koettava erkaantuminen työstä alkoi, kun astuimme jälkiteolliseen aikaan.
– Työstä tuli vain jotain, mitä me teemme, että saamme palkkaa.
Rehn viittaa anarkistisen jenkkiantropologin David Graeberin sanoihin. Graeber on kirjoittanut täysin merkityksettömästä työllistymisestä, ”keksityistä työtehtävistä”.
– Hän sanoo, että on jännää, miten hyvin suuri osa meidän töistämme tänä päivänä on bullshittiä.
– Meillä on niin paljon key account manager of content marketing projectseja ja alivaltiosihteerin sijaisten prosessikaavioiden täyttäjiä, että ihmiset itsekin tietävät, ettei tässä ole päätä eikä häntää.
– Eihän kukaan avoimesti sano, että ”minun työni on täysin merkityksetöntä”. Hirveän moni meistä kuitenkin kokee, että työssä on paljon osasia, jotka ovat ihan pointless, ihan bullshittiä. Jos sellaista on tarpeeksi paljon, silloin me tietenkin koemme, että minun työni on ihan p:tä.

Apina toivoo banaania

Rehnin ei ole vaikeaa miettiä, mikä osa hänen työelämästään on pointless bullshittiä. Oikeaan tunnelmaan pääsee nopeasti, kun herra professori matkii itseään hyväksymässä työntekijöidensä tuntiraportteja. Klik, klik, klik. Hiiri rusentuu kädessä, samalla kun Rehn yrittää olla ajattelematta, mitä onkaan tekemässä.
– Taas kului minuutteja elämästäni siihen, että olen kuin apina, joka toivoo, että sieltä tulee banaani, Rehn huokaa.
Hallinnollinen paperinpyörittely aiheuttaa Rehnille allergisen reaktion ja pienen irvistyksen.
– Meillä on koko Suomi täynnä ihmisiä, jotka istuvat ja täyttävät lomakkeita. He tietävät, ettei niillä lomakkeilla ole mitään merkitystä mihinkään. Näitä on ministeriöissä, virastoissa ja suurissa pörssiyhtiöissä.
Rehn sanoo kerran – vuosia sitten – seuranneensa tyhjänpäiväisiltä tuntuneiden raporttien tietä ympäri yliopistoa. Rehn seurasi ja seurasi, kunnes päätyi konttoriin, jossa istui epätietoisen näköisiä toimistovirkailijoita. Siistiä mappihyllyä osoitelleet naiset eivät tienneet, mitä papereilla oli tarkoitus tehdä.
– Niitä tulee parista eri paikasta. Ei me tiedetä, miksi niitä tulee. Me mapitetaan ne, kun ajattelimme, että kai ne pitää jonnekin arkistoida, yksi virkailija vastasi Rehnille.
Professorin byrokratiatarinalla on hilpeä mutta hirveäkin loppu.
– Osoittautui, että kaikki ne raportit olivat osa prosessikaaviota, joka oli ollut voimassa pari vuotta aikaisemmin. Niitä raportteja ei olisi enää tarvittu, mutta kukaan ei ollut kertonut siitä eteenpäin, Rehn hekottelee.

”Tehtäväni on vain istua tässä ja syödä pullaa”

Rehn on paitsi professori, myös yritysmaailman kysytty konsultti ja sparraaja. Hän tietää, millaista on suurten pörssiyhtiöiden niin kutsutun seinätapettiosaston – keskijohdon ja harmaan asiantuntijajoukon – arki. Viikkokalenteriin ladataan aluksi yli 30 tuntia toinen toistaan tärkeämpiä kokouksia.
– Koko heidän työaikansa on yhtä kokouksissa istumista. Meillä on ihmisiä, joiden työ on olla huonelihaa, Rehn sanoo.
Osuva termi esiintyy brittikomediassa The Thick of It ja sen spin-offissa In the Loop, joissa huonelihaksi osoittautuvat ihmiset toimivat pölhöjä poliitikkoja rauhoittavana kulissina palavereissa.
Se on hauskaa, koska se on totta. Rehn ei ihmettele, miksi esimerkiksi suomalaisten kokema työn mielekkyyden muutossuunta on pitkään ollut negatiivinen.
– On ihmisiä, jotka tajuavat, että jumalauta, mä olen huonelihaa. Mun tehtäväni on periaatteessa vain istua tässä ja syödä pullaa. Ei ihme, että ihmisille tulee paha mieli ja he alkavat epäillä työn merkityksellisyyttä, Rehn päivittelee.
Mielekkyys on aina kontekstissa, muistuttaa professori. Hyvinä aikoina vähän epämääräisempikin homma voi tuntua riittävän järkevältä, jos sillä edes vähän edistetään yhteistä menestystä. Vaikeina aikoina taas oman työn merkityksettömyys vain korostuu helposti.
– Nyt ollaan tilanteessa, jossa tuntuu siltä, että tekisitpä mitä tahansa, niin ei tämä silti mene eteenpäin. Tämä vain junnaa ja junnaa. On hyvin luonnollista, että työn merkitys kaikkoaa yhä enemmän.

”Miten helkkarin ankeaa!”

Johtamisen professori Alf Rehn antaa palaa. KUVA: SPEAKERSNET
Johtamisen professori Alf Rehn. KUVA: SPEAKERSNET

Konkretian väheneminen työelämästä aiheuttaa ongelmia. Yhä harvemmalla työllä on konkreettinen lopputuote, eikä prosessin välivaiheissakaan näy tai kuulu oikein mitään, mihin tarttua.
– Nykyään pinotkaan eivät enää kasaannu työpöydälle. Voimme elää koko työelämämme läppärin kautta. Ainoa mitä näemme, on tietty määrä e-maileja sinne tänne. Emme saa tunnetta, että ”tämän mä tein, tässä mä olin osallisena”.
Rehn on myös tuottelias kirjailija. Hän osaa yhä nauttia hetkestä, jolloin saa kirjan painosta hyppysiinsä.
– Se tunne on aivan helvetillinen huume. Tämä ei ole mikään bestseller, mutta se on olemassa. Tämä painaa jotain, tällä voi heittää. Tämän voi antaa lahjaksi tai tätä voi käyttää lyömäaseena. Tämä on aitoa ja oikeaa, Rehn hymyilee.
Kengän valmistaminen on klassinen esimerkki konkretian katoamisesta.
Aikanaan suutari saattoi luovuttaa asiakkaalle tekemänsä kengän suurella ylpeydellä. Mihin suurtekoihin asiakas vielä päätyykään juuri minun tekemäni kengät jaloissaan.
– Teollisuus tuli, etkä enää tehnytkään kenkiä. Mahdollisesti löit tehtaassa reikiä siihen, mihin pistettiin kengännauhat. Nyt jälkeenpäin ajatellen voi sanoa, että teit silti edes niitä reikiä.
– Nyt joku tekee raportteja, miten paljon hävikkiä syntyy siitä, ettei pystytä käyttämään uudelleen niitä pikkunäppyjä, joita syntyy, kun tehdään reikiä kengännauhoja varten. Miten helkkarin ankeaa! Rehn puuskahtaa.
Rehn sanoo tuntevansa muutaman bussikuskin, jotka kaikki ovat suhteellisen tyytyväisiä työhönsä. Tanskassa hän haastatteli maineikkaan ja palkitun Geranium-ravintolan työntekijöitä, jotka paiskivat hommia suomalaisittain täysin pöyristyttävillä työtunneilla ja -ehdoilla – erittäin tyytyväisinä!
– He sanovat, että tämä on ruokaa, josta kirjoitetaan runoja ja lauletaan lauluja. He voivat sanoa, että ”mä tein tuon”.
Rehnin lista tyytyväisistä konkretian kanssa työskentelevistä jatkuu.
– Ne harvat suutarit, joita meillä vielä on, vaikuttavat ihan tyytyväisiltä työhönsä. Sairaanhoitajilla on epäreilun huonot työetuudet, mutta kun juttelee heidän kanssaan, he kaikki vastaavat tykkäävänsä työstään. He eivät välttämättä tykkää työolosuhteistaan, mutta se on eri asia.
Rehn huomauttaa, että merkityksettömyyden tunne on iskenyt juuri valkokaulusväkeen.
– Sitten kun menet kysymään key account managerilta tai corporate social responsibility secretarylta, että tykkäätkö työstäsi, ne yrittävät helvetinmoisella vimmalla löytää sen esimerkin, että kolme kuukautta sitten mulla oli kivaa!

JAA

37 KOMMENTIT

  1. Hyvä artikkeli, naulan kantaan! Ja tälläkö tavalla Suomi nousuun? Ensimmäiselle kommentoijalle: varmaat kuulut itse niihin, jotka juoksevat turhissa palavereissä? Sori, mutta siinä tapauksessa sinun työsi on merkityksetöntä. Saat siis ehkä hyvää palkkaa, vaikka se ei sinulle kuuluisikaan. Ja sinunlaistesi lisäksi tässä maassa lisätään työtunteja, vaikka siitä ei ole mitään näyttöä, että se auttaisi tämän hetkiseen taloudelliseen tilaan. Ruotsissa ja Tanskassa ollaan fiksumpia. Mutta mitä suomalaiselta metsäkansalta voikaan liikoja odottaa?

  2. JOo-o. Otin loparit isosta suomalaisesta pörssiyhtiöstä. Työni oli kiertää palavereissa sanomassa ”ei, tämäkään asia ei ole edennyt. Ai miksi ei? Koska kaikki tekijät istuvat 4/5 ajastaan statuspalavereissa”.

  3. Suomessa on erikoistuttu hoitamaan papereita, ei ihmisiä eikä asioita. Pyrimme siihen, että kaikista asioista on dokumentti. Miksi, siksi että dokumenteilla poistetaa vastuu ja kosketus oikeisiin asioihin. Meillä on suuri tarve ”papereiden” muodostamalle parallelille todellisuudelle. Sen takana olevassa reaalimaailmassa voi tapahtua hyvin moninaisia asioita, mutta virallinen totuus löytyy paperin pyörityksen seurauksena muodostetuista raporteista.

  4. Nojuu. Vastausta vaille jäi? mistä tuo paperinpyöritys kulttuuri on kehittynyt. Mielestäni kivasti kortensa tähän paperikekoon on kantanut sotien jälkeen niin arvostettu insinööri ihannointi. Ammattikunnallekin löytyy paikkansa mutta onko di insinöörin papereilla pätevä johtamaan mitä tahansa yritystä niin siitä olen kokemukseni kautta kovastikin eri mieltä.

  5. Ihan hyvä provokaatio.

    ”Huoneliha” on oire huonosta johtamisesta. Jokaisella työyhteisön jäsenellä on oikeus tietää kaiken aikaa mitä häneltä odotetaan ja miksi. Jokaisella on oikeus tietää miten hänen työnsä edistää johdon määrittämän strategian toteuttamista. Yksityisellä puolella ei ole ollut pariin kymmeneen vuoteen varaa pitää palkkarullissa ihmisiä joiden ainoa duuni on pullan syöminen.

    Laajali halveksitun keskijohdon ensisijainen duuni on nimenomaan kertoa operatiiviselle porukalle mikä on näiden tekemän työn merkitys ja miksi se on tärkeää. Valitettavasti viimeisen kymmenen vuoden aikana keskijohto on eliminoitu lähes täydellisesti ja jäljellä on kahden kerroksen väkeä: On suurella pensselillä tulevaisuutta hahmottava ylempi johto ja heitteille jätetty ruohonjuuritaso joka pyrkii selviämään päivästä päivään niin kuin parhaaksi näkee hukaten siinä samalla työnsä merkityksen.

    Kaikki kunnia kummallekin porukalle, pääsääntöisesti osaavaa ja vastuuntuntoista porukkaa mutta menettäneet kosketuksen toisiinsa. Työyhteisössä kun pitäisi edelleen olla ihmisiä joiden tärkein tehtävä on miettiä miksi olemme, minne olemme menossa ja kunka sinne pääsemme sekä jalostaa tämä kaikki tarinaksi josta jokainen löytää tarkituksen työlleen.

  6. Jo neljäkymmentä vuotta sitten huomasin tarpeettomat paperien kääntelijät. Tein erään vaativan laskutehtävän. Ajan kuluessa eräs päällikkö kysyi miten laskit, että kauppa sai 2000 mummonmarkkaa liikaa hyvityksenä. Ylimääräinen laskelmaan sijoitettu hyvitys jäi heille mysteeriksi, sen jälkeen aloin puhua turhista paperipinojen kääntelijöistä. Edeltäjäni kuvitteli olevansa tyhmyydessään jokin nero, vaikka oli käynyt maamieskoulun kahteen kertaan. Perheeni nuorin meni virkamiesten ruotsitestiin ja läpäisi ensikerralla. Maratoonareilla oli ollut viides kerta ja jos heistä tulee poliittisia virkaherroja , niin älyllisesti heistä on tullut yhteiskunnalle turha kustannus. Firmassa oli kolme aluehoitajaa, myyntipäällikkö, osastopäällikkö ja johtaja. Voi kamala, 1+1 * 3 on kuusi. Heitin vitsejä muiden firmojen kääntelijöistä jotta alkaisivat ymmärtää työnsä tarpeettomuuden. Tulokseni olivat kaksikertaa suuremmat kuin niiden kahden yhteensä, niin myyntipäällikkö teki minusta syyllisen ja kertoi sinun vuoksi nuo kaksi ovat menneet kipsiin kun tuloksesi ylittää heidät liian paljon. Tässä ohje älä tee lorvi, niin saat kunnioitusta idiooteilta. Miten professori Rehn uskalsi puhkaista kuplan, mutta ei kommentoinut puolueiden palkkaamia tarpeettomia tehtäviä hyvillä palkoilla. Heidän pitää tehdä poliittista positiivista vaikuttamista yhteiskunnan maksamilla palkoilla. Kansanedustajissa on paljon Joulukinkkuainesta, Finnair kuljettaa heitä edestakaisin ja useita samoja jopa kolmenkymmenen vuoden ajan. Joulukinkku kypsyy 7 tunnissa, nämä avuttomat eivät huomaa tarpeettomuuttaan. Vain silkka päteminen palkitsee heitä. Voi kamala.

  7. […] Tällä viikolla julkaistussa artikkelissa Alf Rehn avasi jälleen tarvittavaa keskustelua työstä. Nohevasti otsikoidussa tekstissä suomalainen työelämä täyttyi häränpaskasta, siis merkityksettömistä työtehtävistä ja työnkuvista. Läppärin ääressä raportin väkertämisestä loputtomaan pinoon, josta sitä ei yksikään sielu tapaa. Turhasta paikallaolosta kokoushuoneessa pulla suussa, ”huonelihana”. Sivuhuomautuksena room meatista on pakko sanoa, että The Thick of It on kertakaikkiaan mahtava sarja. Yksi hauskimmista, mitä olen koskaan nähnyt. Kestää myös uudelleenkatselua. […]

  8. Hyvä merkintä. Kannattaa lukea pikkuinen Harry G Frankfurtin pamfletti ”Paskapuheesta”. Bullshit ei ole valetta eikä totta. Bullshit on sitä että kuulija halutaan vakuuttaa siitä että ”jotain tehdään” tai on tehty. Se on faktojen tuolla puolen. Sitä ei voi todistaa faktaksi tai valeeksi. bullshit ei ole valehtelua koska silloin tiedetään että ei puhuta lainkaan totta. Bullshitin vetovoima on siinä että nykyään kaikki on vain tarinoita, kuten on muodikasta sanoa. bullshittia kunnioitetaan ja ihaillaan, kun samalla tiedetään että ”tuo on aikamoista tuubaa”. Mutta mitä välii. Sitten tulee joku joka riisuu keisarilta vaatteet. Joku joka kehtaa.

  9. Kauan teknologia-alalla myyntityötä tehneenä vastaan, että en koe tuollaista ”ei ole kivaa, kuivaa excelien täyttämistä jne” kuin jutussa kuvataan. En toki ole esim. suutari kenkää korjaamassa (arvostan heitä) mutta tunnen tekeväni jotain, josta saa tyydytystä ja joka on konkreettista. Myyn tuotteita joista on hyötyä asiakkaille. Siksi tuo key account manager esimerkki ei ainakaan minulle toiminut hyvin.

  10. Ei syytetä insinöörejä, vaikka ovatkin useaan asiaan syyllisiä 😉 mm. rakentamisen surkeuteen. Mutta kyllä noita paperinpyörittäjiä ja ”meillä tehdään kaikki sopimusten kautta” -hemmoja piisaa. Näitä järkyttää kaikki asiat, joista eivät itse voi ottaa kunniaa. Ehkä väärä sana, no… En ymmärrä, että tällaiset liiketoiminnalliset esteet eli ihmiset saavat jatkaa asemissaan. Katsoisin hallitusten peiliin. Toisaalta hekin usein sanovat, etteivät voi tietää muuta kuin sen, mitä organisaation tj heille kertoo. Että jotta, kyllä menestyvät firmat osaavat jättää byrokratian vähemmälle, kysykää vaikka joltain menestyvältä pelifirmalta. Ei siellä istuta palaverissa lukemassa vanhoja ”pöytäkirjoja” tai vastaavaa minuuttiseurantaa, kauanko joita kahvia viime tauolla.

JÄTÄ VASTAUS