Muista juhlistaa loman alkua – se on oikeasti tärkeää

Heti reissuun, lomanaloitusjäätelö tai arkirutiinien pieni sekoittaminen. Pieni seremoniallisuus loman alussa on hyväksi, sanovat asiantuntijat.

Matka heti kesäloman aluksi voi olla hyvä ratkaisu, sanovat asiantuntijat. KUVA: KANYANAT WIMONKANJANA / SHUTTERSTOCK.COM

Vuorotöissä ja konkreettisempien työtehtävien parissa ahertava on loman alkumetreillä hieman onnellisemmassa asemassa. Hanskat on keskimäärin helpompaa pudottaa.
– Töitä on kovin monenlaisia. On töitä, joissa ei sinällään tarvitse miettiä töiden loppuun asti tekemistä sen jälkeen, kun vuoro loppuu. Asiantuntijatöissä, joissa kukakin vastaa omista töistään eikä sijainen niitä lomalla tee, olisi kauhean hyvä, jos lomalle laskeutumisen pystyisi tekemään vähitellen, Työterveyslaitoksen työterveyspsykologi Heli Hannonen sanoo.
Olipa keino mikä hyvänsä, asiantuntijoiden mielestä olisi hyvä kertoa keholle ja mielelle heti, että nyt ollaan lomalla. Jokin juhlistus tai pieni seremoniallisuus toimivat loman alussa.
– Olisiko niin, että lomalle jäädessä tekisi itselleen huippuaamiaisen, juhlistaisi loman alkua tietoisesti.
– Joillain tepsii se keino, että varaa lomamatkan heti loman alkuun. Jotkut haluavat ihan konkreettisesti irrottautua ympyröistä, Hannonen toteaa.
Juuri näin toimi pitkään sosiaalipsykologi Maria Laine, joka lähti lomamatkalle viimeistään seuraavana päivänä lomalle jäämisen jälkeen.
– Se toimi hyvänä siirtymänä, Laine sanoo.
Seremoniallinen lomairtautuminen voi olla mitä tahansa paljon pienimuotoisempaakin.
– Käyt jossain erityisessä paikassa kahvilla tai menet perheen kanssa jätskille, soitat tietylle ystävälle tai lähdet heti sinne matkalle. Joka tapauksessa tekisi itselleen selväksi, että nyt ollaan lomalla, Laine tiivistää.

Puupino saa ajatukset lokeroihinsa

Jos pelkkä lomajäätelö ei vie ajatuksia vielä aivan riittävän rennoille urille, ensimmäisinä päivinä voi vielä olla hieman jälkistressaantunut lomanaloittelija.
– Ei ehkä tarvitsekaan olla iloinen kesälomalainen. Antaa sen tunteen olla, mikä on. Hyväksyy sen, että ottaa päähän ja vähän huolestuttaa, miten tämä asia menee. Hyväksyy tunteen ja luottaa, että se siitä kääntyy.
Jokaisella on omat keinonsa saada ”aivot nollille”. Etsivä löytää sopivat keinot, niin myös Maria Laine.
– Teen paljon puhetyötä, joten minulle äärimmäisen tärkeää on puuhastella ja tehdä fyysisiä töitä pihalla, Laine kertoo.
Kun puupino on pystyssä ja suorassa, mieli on järjestyksessä ja jo ainakin rauhoittumaan päin.
– Se liittyy siihen, että se on yksinkertaista. Ajatukset menevät omiin lokeroihinsa, kun on tehty vähän puupinoa ja ulkohommia. Se auttaa päästämään työasioista irti.

JAA

JÄTÄ VASTAUS