Lomien alkaminen kuului auttavan puhelimen linjoilla: ”Vanhemmat ovat mahdottomassa tilanteessa”

Rakenteellinen ongelma tuo lapsiperheiden kesiin suuria haasteita.

Lasten yksinolo on perheiden yleinen kesäongelma. Se kuuluu myös MLL:n auttavan puhelimen linjoilla. KUVA: POPEL Y / SHUTTERSTOCK.COM

Kesäloma on monelle lapselle arkea enemmän yksinolon aikaa.
– Lasten yksinolo on ympärivuotinen ongelma, joka näkyy meidän palveluissamme. Asiasta puhutaan eniten kesäaikoina, jolloin yksinolotunnit monilla lapsilla nousevat, Mannerheimin Lastensuojeluliiton auttavien puhelinten päällikkö Tatjana Pajamäki sanoo.
Pienten koululaisten kesälomat kestävät 2,5 kuukautta. Jos normaaliarjessa ongelmaksi muodostuu päivärytmi ja yksinäiset iltapäivät, kesällä yksinoloa voi kestää esimerkiksi koko aikuisen työpäivän ajan.
– Se asetelma on vain mahdoton.
– Tämä on ensisijaisesti rakenteellinen ongelma, jossa vanhemmat ovat mahdottomassa tilanteessa. Ei voi ajatella, että vanhemmat olisivat kotona odottamassa lapsia koulusta kotiin tai viettäisivät koulujen pitkät kesäloma-ajat kotona, Pajamäki sanoo.
Kyseessä on ”melkein kaikkien” perheiden ainakin jonkinasteinen ongelma.
– Kaikille se aiheuttaa jonkinasteista stressiä – eniten tietenkin niille, joilla ei ole mahdollisuuksista järjestää harrastekursseja tai isovanhemmat ja muu tukiverkosto eivät riennä apuun, Pajamäki sanoo.
Kesälomien alkaminen kuului taas MLL:n auttavassa puhelimessakin. Kun linjat avautuvat kello 14, puhelimet pirisevät heti.
– Puhelut ovat normaalisti ehkä enemmän sellaista seurankaipuuta, Pajamäki kertoo.
Auttavaan puhelimeen soittavat lapset pyytävät lauluesityksistään palautetta, pyytävät apua läksyissä tai vain juttuseuraa vaikkapa välipalan tekemisen ajaksi.
– Joitain on alkanut pelottaa ja ahdistaa, ja he ovat osanneet ottaa yhteyttä.

Mistä rahat?

Mitä ongelmalle sitten pitäisi tehdä?
Pajamäki kaipaa lapsille iltapäivään mielekästä tekemistä aikuisten valvonnassa. Esimerkiksi kello 12 on auttamatta liian aikainen kotiinpääsyaika pienelle koululaiselle, kun samaan aikaan suomalaisvanhempien työssäkäyntiprosentti on edelleen varsin korkea.
”Mistä rahat?” on looginen ensimmäinen kysymys. ”Paljonko rahaa sillä säästettäisiin?” on Pajamäen ja muiden asiantuntijoiden vastakysymys.
– Se olisi tasa-arvoistava ja iso ennaltaehkäisevä järjestely. Siinä osutaan aika merkittävään aikaan lapsen elämästä. Parhaimmillaan se tasavertaistaisi kehityspolkua ja kulkua luomalla mielekästä tekemistä ja tuomalla aikuisen turvaa ja psyykkistä hyvinvointia.
Joissain muissa maissa ongelmaa taklattaneen Suomessa vierailla yhteisöllisyyden muodoilla. Suomessa kynnys avun tarjoamiseenkin on matala vain lähipiirissä.
– En tiedä onko Suomessa sellaista perustavanlaatuista ajatusta, että me olemme kaikki vastuussa kasvavista lapsista ympärillämme, vaikka ne eivät olekaan omia, Pajamäki epäilee.
– Parhaimmillaan yhteisöllisyys voisi olla sitä, että ne joilla on aikaa ja voimavaroja, tarjoaisivat apua niille, joiden nähdään apua tarvitsevan. Ettei auttaminen olisi vain hyvinvoivien ihmisten keskinäistä toimintaa.

”Reipas on suomalaisten lempisana”

Pajamäeltä kysytään usein, minkä ikäinen lapsi voi viettää päivän yksin kotona. Mitään yksiselitteistä oikeaa vastausta ei ole eikä tule. Lasta kannattaa tarkkailla. Joku pärjää aikaisemmin, joku myöhemmin.
– Miten lapsi yleensä toimii yllättävissä tilanteissa tai hätääntyessään? Puhuuko hän avoimesti omista tuntemuksistaan? Pajamäki kysyy pohdinnan tueksi.
Pajamäki antaa muutama nyrkkisäännön aiheeseen.
– Jos lapsi pelkää yksinoloa, hän ei ole valmis olemaan yksin. Ja ekaluokkalainen on liian pieni viettämään koko päivän yksin, hän sanoo.
Lapset ja nuoret ovat löytäneet MLL:n eri palvelut, mutta Pajamäki ei ole aivan varma, uskaltavatko lapset sanoa esimerkiksi yksinoloon liittyvistä peloistaan vanhemmille tai muille tutuille aikuisille.
– Varmaan aika monelle lapselle on iskostettu reippausideaali päähän. He tietävät, minkälaisesta käyttäytymisestä annetaan positiivista palautetta. Pärjääminen ja vähän huomiota vaativa toiminta saavat usein myönteistä huomiota aikuisilta. Kaikki eivät toki toimi näin, mutta moni lapsi voi aikuista miellyttääkseen esittää reippaampaa eikä sanoa, että pelottaa ja ahdistaa.
Pajamäen mukaan suomalaisilla lapsilla on kulttuurisesti varhaisen itsenäistymisen ideaali.
– Lasta arvioidaan positiivisin määrein, jos hän on pärjäävä. Reipas on suomalaisten lempisana. Se tarkoittaa, että hän ei paljon aikuista tarvitse. Se on vähän ongelmallista, koska pitäisi osata hakea apua silloin kun sitä tarvitsee, hän huomauttaa.

Vaikea valinta

Lapset viettävät kesälomiensa aikana entistä enemmän aikaa erilaisilla leireillä. Ne ovat parhaimmillaan loistava vastaus kesän aikatauluongelmiin, mutta kaikilla perheillä ei ole niihin varaa. Kaikille lapsille leirit eivät toki sovikaan.
– Kaikenlaiset kesäleirit ovat tietyntyyppisten lasten temmellyskenttää. Sellaiset, jotka sopeutuvat nopeasti uusiin tilanteisiin ja ihmisiin, pärjäävät paremmin. Monille uuteen ryhmään liittyminen voi olla tosi stressaavaa, Pajamäki vertailee.
Vanhempi tai vanhemmat voivat joutua vaikean valinnan eteen kesäohjelmaa miettiessään, kun lapsen loma on kaksi kertaa työssäkävijän vapaata pidempi.
– Vanhempana voi joutua miettimään, kumpi on pienempi paha: se, että lapsi on yksin vai määrättömän stressaantunut.
– Leiri voi olla lapselle kuormittava, mutta monesti lapset pärjäävät siellä ja kokemus voi olla voittopuolisesti myönteinen. Aikuiselle lapsen leirillä olo on myös vähemmän kuormittavaa kuin se, että miettii, mitä sille lapselle tapahtuu tai että hän ei pärjää yksin.
Pajamäki ihmettelee vanhempien toimintaa. Siis nimenomaan sitä, että vanhemmat valittavat suurehkosta rakenteellisesta ongelmasta niin vähän. Pajamäki tosin epäilee, että eniten tukea tarvitsevat eivät ole asiassa eniten äänessä.
– Vanhemmat valittavat tästä yllättävän vähän. Se on mielestäni ihan käsittämätöntä, miten perheet pystyvät tästä suoriutumaan, Pajamäki hämmästelee.

JAA

JÄTÄ VASTAUS