Asiantuntija muistuttaa: ”Jos loma on täynnä kalenterimerkintöjä, se ei eroa arjesta”

Kuusi ex tempore –päivää lomaviikossa on hyvä määrä, sanoo sosiaalipsykologi ja työnohjaaja Maria Laine.

Yksi kalenteroitu päivä per lomaviikko on asiantuntijan suositus lomasuunnitteluun. KUVA: GASTUNER / SHUTTERSTOCK.COM

Sosiaalipsykologi ja työnohjaaja Maria Laine suosittelee, että lomaan olisi hyvä valmistautua vähintään kuukautta etukäteen.
– Mitä haluaisin tehdä lomalla? Mikä olisi rentouttavaa, mukavaa ja erilaista? Mitkä ovat ne kolme mielekkäintä asiaa, joista haluaisin, että ainakin yksi toteutuu? Laine listaa tärkeitä kysymyksiä.
Lomassa on haasteensa niin sinkuilla, pariskunnilla kuin lapsiperheilläkin, mutta kun pääluku kasvaa, toiveiden ja vaatimusten määrä kohoaa.
– Mitä suurempi perhe, sitä haasteellisemmaksi se käy. Tärkeää olisi, että kaikilla olisi sellainen olo, että meillä on loma, Laine sanoo.
Vuoden aikana kertyvien toiveiden ja lupausten täyttäminen voi tuoda loma-ahdistusta. ”Sit kun” –ihminen saa itselleen aikaan hengenahdistusta.
– Sitten lomalla sitä ja lomalla tätä. Toiveiden sammio tulee täyteen lomalla. Ja helposti käy se sama ilmiö, että ei nyt, mutta katsotaan seuraavalla lomalla. Asiat vain siirtyvät eteenpäin ja tuskainen olo kasvaa, Laine kuvailee.

Yksi päivä viikossa

Laine pitäisi kalenterin esillä loma-aikaan vain välttämättömiltä osin. Kesäteatterin liput on ehkä varattava ennakkoon, mutta monta muuta asiaa voi tehdä fiiliksen mukaan.
– Hyvä loma on sitä, että voit lähteä Särkänniemeen tai rannalle ilman, että se on kalenteroitu. Jos ajattelee vaikkapa huvipuistoja, taidenäyttelyä tai veneilyä, niin on paljon asioita, jotka voi tehdä ex tempore.
– Jos loma on täynnä kalenterimerkintöjä, silloin se ei kovinkaan monen ihmisten arjesta eroa. Yksi kalenteroitu päivä viikossa voisi olla aika hyvä suhde. Silloin jää kuusi päivää vapaammaksi ex tempore –toiminnalle, Laine hahmottelee.
Sosiaalipsykologin mielestä lomalla kannattaa tehdä poikkeuksellisia asioita ja muistuttaa itseään, että nyt ollaan oikeasti lomalla.
– Tee jotain poikkeuksellista, josta nautit ja tykkäät ja josta jää tarina kerrottavaksi ja muisteltavaksi.
Lomatarinat ja -muistot ovat tärkeitä myöhempääkin aikaa ajatellen.
– Kun loma alkaa olla lopuillaan, voisi palata katsomaan, mitkä lomahaaveet ovat toteutuneet ja mitä muita asioita näiden lisäksi on tapahtunut. Mikä lomassa on tuntunut lomalta? Asioiden näkyväksi tekeminen voisi tehdä ihan hyvää, kun huomaisi, että onhan tässä ollut lomaa ja fiilistä, Laine sanoo.

”Tekeekö tämä minulle hyvää?”

Loman henkiset häiriöt ovat työnohjaajanakin työskentelevälle Laineelle tuttuja. Puhelin, läppäri ja sähköposti voivat houkuttaa lomallakin.
Se ei ole automaattisesti vain huono asia, mutta itseään kannattaa tarkkailla ja tutkailla.
– Haluanko oikeasti tehdä niitä asioita vai onko minulla pakonomainen tarve siihen? Tekeekö tämä minulle hyvää? Laine havainnollistaa kysymyksiä.
Monen ihmisen ainoa puhelin ja puhelinnumero ovat työpaikan tarjoamia. Siinä on ongelmansa. Laineen mielestä kannattaa miettiä etukäteen, mitä aikoo tehdä, kun työluuri soi työasioissa kesken loman.
– Onko rohkeutta sanoa, että valitettavasti olen lomalla, palaan asiaan myöhemmin. Se ei ole kaikille helppoa.
– Puhelun yhteydessä voi myös tulla työmoodi, että haluan tietää puhelun sisällön, voisinko olla tästä kiinnostunut, Laine toteaa.
Osalle työkontakteista vieroittautuminen on mahdottomalta tuntuva urakka.
– Jos ei koko lomaa uskalla, niin voisi tehdä pienen kokeilun. Jos neljä viikkoa tuntuu tosi vaikealta, mitä tapahtuisi, jos koettaisi esimerkiksi kolme päivää täydellistä lomaa ilman sähköpostia ja työpuheluita, Laine ehdottaa.

JAA

JÄTÄ VASTAUS